Helmikuussa 1997 menin sairaalan poliklinikalle kontrollikäynnille muutamaa kuukautta aikaisemmin todetun kilpirauhassairauden vuoksi ja samalla mainitsin lääkärille, että voisikohan minulla olla diabetes?
Syy miksi lähdin vihjailemaan lääkärille moista oli se, että olin saanut muutaman kuukauden kuulla ystäviltäni siitä, että tullessani kahville, olen niin janoinen, että minulle pitää kattaa ämpärillinen vettä kahvin lisukkeeksi. Muutaman diagnoosia edeltävän kuukauden olin mennyt aika sumussa. Nukuin autossa heti, jos jouduin muutaman minuutin odottamaan jossakin ja join vettä niin, että mikään määrä ei sammuttanut janoa. Yksi ystäväni, jolla oli kokemusta diabeetikosta ehdotti, että voisiko minulla olla Dee? Lääkäri epäili, että tuskin sentään, mutta, kun nyt sisätautipolilla oltiin ja hänellä oli verensokerimittari valmiina pöydällä niin tarkistettiin tilanne. Mittari näytti 30 lukemia, joten siitähän mentiin tukka suorana osastolle viikoksi harjoittelemaan, miten tämän kanssa eletään….ja onhan tässä eletty.
Hoidan diabetestani pumpulla, ahkeralla mittailulla ja analysoinnilla. Joskus on päiviä, että kaikki sujuu kuin tanssi ja mittari näyttää iloisia lukemia, useimmiten ei. Hoitotasapaino ei ole koskaan ollut edes hyvä ja lisäsairauksia on matkan varrella ilmestynyt, mutta periksi ei anneta ja positiivisella asenteella yritetään selvitä ne huonommat päivät. Diabeteksen en ole koskaan kokenut estävän minua tekemästä, mitä haluan, mutta ei tämä tietenkään aina mitään ruusuilla tanssimista ole siitäkään huolimatta.
En ole aikaisemmin ollut aktiivisesti mukana yhdistystoiminnassa, vaikka jäsenenä paikallisyhdistyksessä olen ollut alusta alkaen. Olen ollut eräänlainen väliinputoaja, liian vanha ollakseni mukana nuorten toiminnassa ja oman paikallisyhdistyksen toimintaan, jossa valtaosa tapahtumista on päiväsaikaan, on työni liian sitovaa, joten, kun ajatusta uudesta valtakunnallisesta ykköstyypin diabeetikoihin keskittyvästä diabetesyhdistyksestä hallitustovereiden kanssa kypsyteltiin niin olin heti valmis mukaan.
Päiväni vietän pyörittäen mieheni kanssa palkintoalan erikoisliikettä ja se vähäinen vapaa-aika mikä yrittäjälle jää, kuluu koirien ja vanhojen amerikkalaisten autojen kanssa touhutessa. Diabetes on kuitenkin tuonut mukanaan elämääni niin mahtavia ihmisiä ja ystäviä, että sairastuminen diabetekseen ei harmita, koska todennäköisesti en olisi tavannut osaa parhaista ystävistäni koskaan ilman Deetä.
Löydät minut myös: